Aloitin tämän postauksen kirjoittamisen samantien, kun sain Instagramin kautta todella rakentavan palautteen. Viestissä kerrottiin, että monet saattavat tuntea liikaa ahdistusta katsoessaan minun superfood-smoothieta, treenitahtia, energisyyttä ja iloa. Halusin ehdottomasti kirjoittaa kokonaisen postauksen ja omistaa tämän meille äideille.
Tiedättekö. Minä ymmärrän teitä koko sydämestäni. Minullakin on huonoja päiviä ja silloin ”superäitien” tilit saattavat ahdistaa. Mä tiedän tunteen, kun tekisi mieli toteuttaa unelmiaan ja huolehtia itsestään, mutta yksinkertaisesti siihen ei ole resursseja - ei aikaa eikä rahaa. Minullakin on huono omatunto, kun olen puhelimella ja lapset yrittävät saada huomiota. Siksi kerron teille nyt omakohtaisen esimerkin vaikka viime vuoden tammikuusta.
Vuosi 2019 tammikuu.
Tein töitä melko paljon (koska oma yritys), minulla oli 6 kk vauva kotona sekä 2,5 vuotias poika. Koti oli lähes poikkeuksetta aina sotkuinen. Treeneissä tuli helposti 3 viikon taukoja. (Tähän voisi sanoa verrannollisesti, että minulle kolmen viikon treenitauko, sitten 1-2 treeniä ja taas pitkä tauko, vastaa normaalilla ihmisellä sellaista puolen vuoden taukoa). Treenasin tosi vähän. Arvatkaa mitä kuitenkin treenasin eniten - omaa suhtautumista asiaan.
Pyykit pesemättä, laskuista muistutuslaskuja. Kaverit pitivät keskenään kivaa viikonloppuisin. Itse järkkäsin vapaat ainoastaan Heron treenikiertuetta varten, joka on minulle kuitenkin työtä (saattaa välillä näyttää ainoastaan hauskanpidolta). Muuten tietenkin aika meni lasten kanssa kotona - sitä ihan perusarkea. Vaatteiden vaihtoa, vaippoja, leluja, itkuja, potkuja, raivareita. Itselläni käsi sujahti herkemmin sipsipussille kuin viherjauhepurkille. Pari työprojektia meni nurin ja stressilevelit menivät ylös alas.
Kuulostaako tutulta? Arvatkaa mitä tuo kaikki ylläoleva on. Se on elämää.
Voisin laittaa tuon saman tekstin uudestaan. Vuosi vaan vaihtuu - 2020 tammikuu. Lasten iät vain muuttuneet ja treenitahti kasvanut, koska teen sellaista työtä, että voin treenata “työaikana” kun lapset ovat hoidossa.
Mitä enemmän on asioita, joita haluaisit muuttaa, sitä enemmän pitää keskittyä nauttimaan niistä mitä on jo. Siten itse ”pääsin yli” ajasta, jolloin kaikki mitä olisin halunnut tehdä ei ollut laisinkaan mahdollista. Nautin täysin rinnoin kaikesta mitä silloin pystyin tekemään. Oikeastaan opin tämän jo ensimmäisen lapsen kanssa ensimmäisen vuoden jälkeen. Kaikki apu mitä sain, oli suurta plussaa. Kaikki kerrat kun pystyin liikkumaan, oli positiivista. Kaikki kerrat, milloin tein paremman valinnan ravinnon suhteen sen hetken vaihtoehdoista, taputin itseäni olalle. En kertaakaan masistellut menetettyjä treenejä, tuntenut morkkiksia herkuttelusta tai syyllistänyt itseäni. Hyväksyin sen, että kaikki eivät ole minusta johtuvia asioita. Rakastuin uudestaan elämään. Elämään, johon kuuluu kurjatkin puolet. Mun yksi miljoonista motoista on se, että tee se, mitä sillä hetkellä pystyt tekemään. Valitse parhaiten sen hetken valinnoista mitä pystyt valitsemaan. Koskee se sitten ravintoa, treeniä, unelmia, mitä tahansa. Jokainen askel on kohti parempaa. Jokainen lempeyden ja armollisuuden osoitus itseään kohtaan on askel parempaan. Niistä pienistä askelista koostuu valtavan suuri voima sisällesi. Se on rakkaus itseään kohtaan.
Hyvinvointisi kohenee valtavasti, kun sisäistät tämän. Silloin sinulla on kaikki avaimet superäitiyteen.